Punaisenmeren ihmeet

06.09.2018

Vesi on kirkasta, näkyvyys useita kymmeniä metrejä. Korallit ovat eläviä ja värikkäitä, kalaelämä erittäin monipuolista. Legandaarisia hylkyjä.

Kuva Olli Lappi
Kuva Olli Lappi

Mikä siinä Punaisessameressä on erikoista?


Vesi on kirkasta, näkyvyys useita kymmeniä metrejä. Korallit ovat eläviä ja värikkäitä, kalaelämä erittäin runsasta, monipuolista ja värikästä. Koralliriuttaa ja kaloja muutaman metrin syvyydessä katsellessa ei voi kuin ihmetellä, miten kaikki mahdolliset ja kuviteltavissa olevat värit voivat olla nähtävissä yhdellä kertaa noissa kaloissa ja koralleissa. Punainenmeri on riittävän syvä ja veden vaihtuvuus ja haihtuminen ovat optimaaliset, sateiden määrä vähäinen, lämpötila ja suolapitoisuus pysyvät tasaisen optimaalisina koralliriuttojen hyvinvoinnin ja monipuolisen lajiston elämän mahdollistamiseksi. Ainakin vielä Punaisenmeren riutat ovat eläviä ja hyväkuntoisia moneen muuhun paikkaan nähden. Punaisessameressä elää yli 1100 erilaista kalalajia ja yli 200 korallityyppiä. Punaisella merellä voi tavata eri hailajeja, delfiinejä, rauskuja, kilpikonnia, dugongeja, mureenoja ja jokaisella sukelluksella lukemattoman määrän erilaisia pieniä värikkäitä kaloja. Runsaan lajikirjon ja kirkkaan veden johdosta Punainenmeri on vedenalaiskuvaajan unelmapaikka.


Punaisenmeren hylyt

Punaisellamerellä laivaliikenne on ollut kautta aikojen vilkasta. Haastavat meriolosuhteet ja huonosti havaittavissa olevat riutat ovat vaatineet veronsa. Riuttojen rinteillä makaa hylkyjä.  

Erilaisuudessaan mielenkiintoinen hylky on Salem Express, jolla olen päässyt käymään vasta kerran. Salem Express on vuonna 1991 karille ajanut ja uponnut matkustaja alus. Alus vei mennessään satoja ihmisiä, tarkkaa määrää ei taideta edes tietää. Hylky on näin ollen myös hautapaikka ja sen mukaisesti sitä on kunnioitettava. Noin 100 metriä pitkä alus makaa tasaisella pohjalla kyljellään, maksimisyvyys on noin 30 m, kun toinen kylki on vain noin 15 metrin syvyydessä. Perässä oleva iso autokannen luukku on auki ja siitä pääsee katsomaan ruumaan. Sisempiin osiin ei ole ilman hylkysukelluskoulutusta menemistä, jos ei nyt välttämättä senkään takia, että se on hautapaikka.

Valtaosa hylkysukelluskohteista yleensä on toisen maailman sodan ajalta tai vanhempia. Niissä ei paljon yksityiskohtia enää ole, ainakaan sellaisia joita itse pystyisin tunnistamaan. Salem Express on siinä mielessä erilainen, että siellä on paljon tunnistettavaa esineistöä jäljellä. Toisaalta myös pysäyttävää ja liikuttavaa, koska siellä on matkustajien laukkuja ja tavaroita.

Thistlegorm Kuva Olli Lappi
Thistlegorm Kuva Olli Lappi

Tunnetuin Punaisenmeren hylyistä on jo Jacques Cousteaun löytämä SS Thistlegorm. Thistlegorm on mahdollisesti yksi maailman kuuluisimpia ja sukelluskohteena suosituimpia hylkyjä. Alus upotettiinn toisen maailmansodan aikaan vuonna 1941. Thistlegorm on englantilainen alus, joka oli lastattu täyteen sotakalustoa ja matkalla Egyptiin Alexandriaan. Alus oli ankkuroituna, kun se sai pommikoneen pommista osuman suoraan räjähderuumaan saksalaisten löydettyä sen. Räjähdyksessä laivan runko repesi auki, tai katosi paikoitellen. Tämä mahdollistaa hylyn lastin tarkastelun helposti, ilman että tarvitsee mennä pitkälle hylyn sisään tai päivänvalon kantamattomiin. Täyteen sotavarustelastiin sisältyi mm. kuorma-autoja, moottoripyöriä, tankkeja, ammuksia, jeeppejä, höyryvetureita ja saappaita. Thistlegorm lepää tasaisella hiekkapohjalla ankkuriketju pitkänään noin 30 metrin syvyydessä.

Ensikertaa Punaisellamerellä ilman suurempia odotuksia, lähdin laskeutumaan Thistlegormille. Muistan edelleen selvästi, miten vaikuttavaa oli, kun yli 120 metriä pitkä alus alkoi hahmottua alapuolella. Mielettömän kiinnostava näky, kannella alkoi hahmottua tankkeja ja muuta kalustoa. Se oli elämys. Siitä syttyi uudenlainen innostus siihen, mitä sukeltaminen mahdollistaa.

Olen aina tykännyt penkoa menneiden aikojen tavaroita ja asioita. Maan pinnalla mikään ei ole koskematonta, kaikki on pengottu moneen kertaan. Veden alla kohteet saavat säilyä rauhassa. Sukeltamisen periaatteisiin kuuluu, että mihinkään ei kajota ja mitään ei hylyistä viedä. Paitsi onneksi tutkijat tuovat tutkimustarkoituksissa ja restauroitavaksi pinnan päälle tavaroita kertomaan tarinoitaan ja kaikkien nähtäväksi.  Vedenalainen hylky on siinä mielessä kuin aikakapseli. Vesistön olosuhteista tietysti riippuu, kuinka hylyt säilyvät, hajoavat ja alkavat peittyä kasvustoilla. Hylyn iästä, sijainnista riippuen vaihtelee, miten paljon tunnistettavia yksityiskohtia siellä on jäljellä. Mitä enemmän, sitä mielenkiintoisempaa.

Samaisen sukelluksen paluumatkalla Thistlegormilta kohtasin toisen elämyksen, tapasin ensimmäisen kerran kilpikonnan meressä. Niin harmillista, että minä olin jo menossa ylös ja kilpikonna oli menossa alas...

Entinen sinkkupullosukeltaja 

Lue osa 2. Millaista on Punaisellamerellä liveaboardilla?